
ASKO 90 VUOTTA -JUHLAMALLISTO EERO AARNION KÄSIALAA
Askon juhlavuoden malliston on suunnitellut sekä kotimaassa että
kansainvälisesti arvostettu sisustusarkkitehti Eero Aarnio. Syksyllä
markkinoille tulevaan juhla-mallistoon kuuluvat sohvakalusto, hyllystö,
ruokapöytä, tuoli sekä sohvapöytä. Tuotteiden suunnittelussa
Aarniolla on ollut ”punaisena lankana” sisustamiselle haasteellinen
loft-asuminen.
Rohkeista ja moderneista linjoistaan tunnetun Eero Aarnion kädenjälki
on näkynyt Askon mallistossa jo 60-luvulta lähtien. Suurinta ja laajasti
kansainvälistä mainetta lukuisista hänen suunnittelemistaan tuotteista
on saavuttanut Askon osastolla Kölnissä vuonna –66 esitelty
Pallotuoli. Muista Aarnion Askolle suunnittelemista tuotteista mainittakoon
Pastilli, Kanttarelli, Tomaatti ja Poni.
Askon juhlamallistoon suunnitelluissa Loft-tuotteissa näkyy Aarnion idearikkaus
ja ajanhenkisyys. Sohva rakentuu kolmesta eri elementistä ja on helposti
muunneltavissa kahden istuttavasta sohvasta divaaniksi. Lisäksi elementit
toimivat erikseen lepotuoleina. Sarjan ruokapöytä on valkoiseksi lakattua
massiivikoivua. Rotaatiovaletussa ruokapöydän tuolissa materiaalina
on käytetty kierrätyskelpoista LLDPE-muovia. Tuoli soveltuu moneen
eri käyttöön ja säänkestonsa ansiosta myös puutarhakalusteeksi.
Askon juhlamallistoa suunnitellessani pidin lähtökohtana tuotteiden
monikäyttöisyyttä ja soveltuvuutta erilaisiin koteihin ja sisustusmaailmoihin,
kertoo sisustusarkkitehti Eero Aarnio. – Olemme saaneet
yhteistyössä Askon kanssa aikaan yksinkertaiset, mutta toimivat ratkaisut,
jotka sopivat sekä loft-tyyppisiin avariin uusiotiloihin että pienempiin
asuntoihin, lisää Aarnio.
Asko on toiminut historiansa ajan suunnannäyttäjänä ja
edelläkävijänä suomalaisessa sisustus-kulttuurissa ja sen
malliston suunnittelijoina on vuosien varrella käytetty monia huonekalualan
huippunimiä. Tänä syksynä 90-vuotismerkkipäiväänsä
viettävä Asko panostaa edelleen laadukkai-den ja ajanhenkisten tuotteiden
kehittämiseen tarjotakseen monipuolisia ideoita vaativille ja merkki-tietoisille
kodinsisustajille.
- Halusimme juhlavuoden malliston suunnittelijaksi muotoilijan, joka tuntee
Askon, sen hienot perinteet ja joka pystyy ideoimaan Askon asiakkaille persoonallisia,
tähän päivään istuvia kalusta-misratkaisuja. Eero
Aarnio oli tähän tehtävään paras mahdollinen valinta,
kiteyttää toimitusjohtaja Pasi Mäkinen.
Ensimmäisenä suomalaisena sisustusarkkitehtinä professorin arvonimen
vuonna 2007 saanut Eero Aarnio on kansainvälisesti tunnettu suomalainen
huonekalualan innovaattori, jonka suunnitte-lun tuloksia on nähtävillä
lukuisissa näyttelyissä ympäri maailmaa. Hän on saanut töistään
useita eri tunnustuksia ja palkintoja niin kotimaassa kuin ulkomailla.
Lisätietoja: Toimitusjohtaja Pasi Mäkinen, Indoor Group Oy, puh.
050-502 3097
Johtaja Jouni Säde, tuotehallinta, Indoor Group Oy, puh. 0500-427 816
Indoor Group on ketjukonsepteillaan johtava kodin huonekalujen ja sisustustuotteiden
vähittäiskauppias Suomessa. Yhtiöön kuuluu vähittäiskauppaketjut
Asko ja Sotka, peh-mustettujen huonekalujen kokoonpanoon keskittyvä Insofa
Oy sekä tytäryhtiöt Virossa ja Latviassa. Indoor Group –konsernin
liikevaihto vuonna 2007 oli 196,5 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä
955. Asko-ketjuun kuuluu 32 sisustustavarataloa ja –myymälää
Suo-messa sekä tavaratalot Tallinnassa, Tartossa ja Riiassa. Sotka-ketjuun
kuuluu 53 huone-kalumyymälää Suomessa sekä myymälät
Tallinnassa, Tartossa, Pärnussa sekä Riiassa.
|